top of page

Me myymme maaliman ympäri, PAITSI Venäjän federaattioon, Belarus, Kiina ja Iraani. Ja emme tule myymään siinne kirjaintakaan, ikuisiksi ajoiksi.

 

Suomalainen sivu

Koti Warrior Publishings itse-julistetulle kirjoille. Kirjoja eri aihella. Jännäreitä, sotilasaiheisia, lasten kirjoja ja elämäntarinoita, muun muassa. Tulee aina uutuuksia, siis pidä sivua silmällä!

woodlands.jpg

 

Kirjailija Carol Lilja

   Väärällä puolen viittäkymmpiä, pian kuuttakymppiä, mutta sille ei voi mitään, ajalle ei voi mitään. Se voittaa aina, tei mitä teit. Syntynyt Kainuussa, mutta muuttanut jo nuorena pentuna ruotsiin vanhempien kanssa. 

   Asun nykyään Skaraborgin alueella, äijän ja koirien kanssa. ja kynä käy kuumana, lisää kirjoja on tulossa 

   Kynä on käynyt kuumana pitemmästä aikaa (jo ennen tietokoneitten aikaa! ja paljon on myös mennyt roskakoriin kelvottomana), ja nyt tulos on paperilla.

   Suunnoksen rikkoja runsain määrin, ja sitten ihan tahallaan, jos sopeutuu liian paljon niin ei ole hauskaa, on hyvä haastaa niitä "kirjojen asiantuntijoita" että ne häiriintyvät pahanpäiväisesti.

 

  Ja aloitin Boneyardsarjan jo 2009, ja julistin sen ensimmäistä kertaa 2016, ruotsiksi, ensimmäisellä kirjalla, ja nyt se on kasvanut pitkäksi sarjaksi.

   On tullut muitakin kirjoja ajan mukaan, jotka ovat käännön alaisena kuin riittää aikaa.  

 

   Käännän myös kirjoja/(virka)kirjeitä ruotsinkielestä suomeksi ja päinvastoin, ja toimin Joelsgården Förlagin yhteistyössä, mutta otan töitä sivussa. 1500 SEK+ 25 SEK/sivu.  

 

Kieltäydyn ikuisesti ottaa osaa Göteborgin kirjamessuilla, sen takia että siellä on ollut natsin näyttelemässä. te ette siis ikinä tule näkemään meitä siellä. Kieltäydyn astua jalallakaan niihin tiloihin.

Tulee myyntiin kovakantena 2023-05-22/23

 

Kirjat on myös sähkökirjoina

Ne on lainattavissa useammissa kirjastoissa, ja ja useammat nettikaupat tarjoaa ne myös ostettavaksi, kysy lähemmästä kirjastosta jos niillä on nämä kirjat. 

 

1: Löydätkö kiinnostavaa kirjaa?

Klikkaa kyseessä olevaa kirjaa, ja avaa sen Amazonin sivu (Google voi kääntää sen suomeksi jos on tarve siitä). Jos et voi Klikata kirjaa, se on käännön alaisena tai ainoastaan sähkökirjana, odottamassa tulla painoon. 

 

2: Pane tilaus, ja toimi amazonin ohjeitten mukaan

 

UUTUUS!

 

3: kirja tulee sinun postilaatikkoon

Me emme pidä varastoa, ja kuin tilaat, kirja painetaaan sinulle erikoisesti. Paitsi ne harvat kirjat, mitkä voi olla ottettu kotia.

Pieni vihi: Amazonilla on ollut oikku että linkit voivat muuttua. Jos klikkaat, ja tulet väärään paikkaan, etsi haluamasi kirja sinun lähimmästä Amazon-kotisivulta, tai Amazonin pääsivulta. Yhdysvalloissa.  kyseessä olevat kirjat, on saatavissa myös MOBI-sähkökirjoina, muutaman euron hintaan, ja painetut kirjat on usein valittavissa kovilla kansilla tai Paperbackina (pehmeät kannet). 

Onneksi olkoon hyvää ostoon 

 

  Julistusyhtiö ja kirjakauppa tulee hankkimaan nettikaupan, aika lähiajassa, omille ja yhteistyöpuolisten kirjoille, ja myös muuttamaan fyysisen kaupan sijainitia, ja tehdä siitä enemmän liikkuvan. 

   Itse kioski, supistuu osaksi kirjakauppaa, ja ainostaan suljettuja tuotteita. Siis jäätelöä, karkkipusseja ja juomapurkkeja, ja vastaavaa.

   Tulee olemaan myös turistitiedotusta.

bottom of page